VINKKEJÄ VAUNUJEN JA RATTAIDEN VALINTAAN
On hyvä miettiä huolellisesti etukäteen, millaisissa tilanteissa vaunuja tullaan käyttämään. Eri merkkien ja mallien ominaisuuksista löytyy yllättävän suuria eroja. Toisten kokemuksia ja mielipiteitä kannattaa kuunnella, mutta niiden perusteella ei välttämättä voi tehdä ostopäätöstä. Tuotteen sopivuus omaan käyttöön ratkaisee onnistuneen valinnan.
Paljon ulkoilevien perheiden kannattaa tarkistaa esimerkiksi pyörien koko, vaunun lämpimyys sekä sisämitoitus, jotta lapsi kasvaessaankin mahtuu toppavaatteineen ja makuupusseineen rattaisiin.
Jos vaunujen kanssa liikutaan julkisilla kulkuneuvoilla, on tärkeää tarkistaa rungon leveys. Monet vaunu- ja ratasmallit ovat niin leveitä, että ne eivät mahdu esimerkiksi junaan tai raitiovaunuun. Autoilevien perheiden kannattaa luonnollisesti tarkistaa mallin sopivuus autokuljetukseen.
Jos perheessä on päätetty nukuttaa lasta ulkona, on vaunut valittava erityisesti sisämitoitusta ja lämpimyyttä painottaen. Kun vauva oppii nukkumaan ulkona, hän haluaa yleensä nukkua siellä myös vanhempana ratasvaiheessa. Siksi ostotilanteessa on tarkistettava, että ratasosankin saa säädettyä täysin vaaka-asentoon. ”Kuppimallisessa” istuimessa on hankala nukkua pidempiä unia.
Uusimpien arvostettujen saksalaisten testien mukaan vaunujen nykyinen ja hyvin yleinen ongelma on liian pieni sisämitoitus. Monet vaunut ovat testien mukaan sisältä aivan liian kapeita ja niissä on ahtaat kantokassit. Käytännöllisyyttä ja yhdistelmävaunujen pitkää käyttöikää arvostavien vanhempien on siis syytä selvittää tarkasti myös vaunujen sisämitat.
Turvallisuus on luonnollisesti tärkein lasten tuotteille asetettava vaatimus. Kannattaa tarkistaa, että tuote täyttää EN 1888 mukaiset eurooppalaiset turvallisuus- ja laatustandardit. Kankaiden turvallisuuden vaarallisten aineiden osalta takaa varmimmin se, että kankaat ovat saaneet hyväksynnän kansainvälisessä ja puolueettomassa Öko-Tex Standard 100-testissä. Tämän testin läpäisseet kankaat eivät sisällä mitään lapsen terveydelle haitallisia aineita.
Myös vaunun hyvät ergonomiset ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä, jotta vaunun kanssa liikkuminen on miellyttävää ja turvallista. Saako työntöaisan säädettyä sopivalle korkeudelle? Onko työntöaisa ergonomisesti muotoiltu? Onko pidemmänkin työntäjän kävelytila vaunua työnnettäessä riittävä? Pitkän käyttäjän on hyvä tarkistaa, ettei vaunu ole suhteessa omaan pituuteen liian matala, jolloin selkä saattaa rasittua vauvanhoidossa.
Ennen ostopäätöstä kannattaa selvittää, onko vaunuilla riittävän pitkä takuuaika. Myös varaosien saatavuus ja huoltopalvelun joustavuus kannattaa tarkistaa varsinkin silloin, jos suunnittelee käyttävänsä tuotetta useammalla kuin yhdellä lapsella.